
DoX CMS
Pidä dokumentaatio hallinnassa ennen kuin se karkaa käsistä
Dokumentaation määrä kasvaa yleensä jatkuvasti. Mitä enemmän dokumentaatiota kertyy, sitä vaikeampaa sen hallinnasta tulee ilman erikoistunutta sisällönhallintajärjestelmää. Erityisesti versionhallinta ja yhdenmukainen sanasto vaativat lopulta tällaisen järjestelmän apua.
DoX CMS on rakenteiseen sisältöön erikoistunut sisällönhallintajärjestelmä, eli CCMS (component content management system). Sen avulla voit esimerkiksi:
- pitää kaiken sisällön yhdessä paikassa, jossa sitä voi muokata,
- päivittää kaikkien julkaisujen ulkoasut kerralla
- varmistaa, että toistuvat osat ovat identtisiä julkaisujen sisällä ja niiden välillä
Tämä säästää kirjoittajien aikaa ja voi estää nolot tai jopa vaaralliset virheet, kuten vanhentuneet varoitukset. Sisällöt myös valmistuvat nopeammin, jolloin kirjoittajille jää enemmän aikaa keskittyä laadun parantamiseen.
Tehokkuus
Kun kokoat dokumentit pienemmistä osista, säästät aikaa aina, kun sinun täytyy päivittää niiden ulkoasua tai sisältöä.
Vapaus
Ei paikallisia asennuksia – koko tiiminne voi tarkastella sisältöjä ja osallistua työnkulkuun mistä tahansa.
Luotettavuus
Tuki
Autamme teitä järjestelmien käyttöönotossa ja olemme aina valmiina vastaamaan kysymyksiinne.



Näin saat DoX CMS:n käyttöösi
1.
Järjestelmien esittelyt
Ota yhteyttä, niin asiantuntijamme vastaavat kysymyksiinne ja esittelevät teitä kiinnostavien järjestelmien käyttöä.
Järjestelmädemot järjestetään verkkopalavereina, ja niiden kesto on yleensä 30–60 minuuttia tarpeistanne riippuen.
2.
Toteutuksen suunnittelu
Suunnittelemme sopivat ratkaisut tarpeidenne pohjalta. Mikäli toteutus vaatii kehitystyötä, toimitamme siitä kustannusarvion. Toteutuksen suunnitteluapu on aina maksutonta.
Ennen järjestelmien käyttöönottoa sovimme aikataulut ja tehtävänjaon yhdessä.
3.
Käyttöönotto
Rakennamme hankkimiinne järjestelmiin käyttäjäympäristöt. Tämä sisältää myös julkaisujenne ulkoasusuunnittelun.
Tarjoamme myös henkilökohtaisen käyttökoulutuksen hankkimiinne järjestelmiin. Voitte ottaa meihin yhteyttä ilman lisäkustannuksia, jos jokin asia askarruttaa. Koulutukset voidaan myös nauhoittaa, jotta niitä voi hyödyntää myöhemmin.
DoX Systems – suomalaisten insinööritoimistojen luottovalinta
Lähestyttävä. Mukautuva. Tuloksellinen.
Autamme asiakkaitamme ja kumppaneitamme löytämään ratkaisuja, joilla manuaaleista voi tehdä automaattisesti päivitettäviä, eri käyttötarkoituksiin mukautuvia ja tarvittaessa virtuaalisesti esitettäviä. Suurin osa Suomen johtavista insinööritoimistoista käyttää palveluitamme. Liity joukkoon!
He luottavat meihin
Miksi DoX CMS on oikea valinta teille:
Rakenteinen dokumentointi
Hallitset julkaisujen osia itsenäisesti. Toistuvat osat ja tyylit säilyvät aina yhdenmukaisina niin dokumenttien sisällä kuin niiden välillä. Uusien julkaisujen kokoaminen eri tiedostomuodoissa ja kielillä onnistuu yksinkertaisesti valitsemalla tarvittavat osat ja lisäämällä puuttuvat osat tietokantaan.
Joustavuus
Käytämme Lw-DITA-standardia, joka on yksinkertaisempi ja käyttäjäystävällisempi versio DITA-standardista. DoX CMS hyödyntää ainoastaan yleispäteviä elementtejä ja tunnistetyyppejä. Tämä tekee DoX CMS:llä kirjoitetusta sisällöstä helposti hyödynnettävää myös muissa järjestelmissä.
Selainpohjainen SaaS-järjestelmä
DoX CMS ei vaadi paikallisia asennuksia. Voit käyttää sitä miltä tahansa internet-yhteydellä varustetulta laitteelta. Voit itse määrittää, kuka voi kirjautua sisään sopimuksenne mukaisen aktiivisten käyttäjien enimmäismäärän perusteella.
Kaikki yhdessä paketissa
DoX CMS sisältää kaikki rakenteisen kirjoittamisen edellyttämät työkalut, kuten tekstieditorin, tyylitiedostojen editorin, liitteiden hallinnan, käännösten hallinnan sekä kokoajat eri julkaisumuodoille, kuten PDF, DOCX, HTML ja DITA.
Yhteistyö
Kaikki sisältönne ovat järjestelmän käyttäjien saatavilla. Näin he voivat jakaa vastuuta eri osioista ja tarkistaa toistensa sisältöjä sujuvasti ilman tarvetta lähettää tiedostoja edestakaisin. Voitte myös rajoittaa eri käyttäjäryhmien pääsyä sisältöihin tarpeidenne mukaan.
Kattava tuki
Kehittäjämme ja asiantuntijamme vastaavat itse tukipyyntöihin ja virheilmoituksiin sekä tutkivat ongelmien syyt välittömästi. Kun syyt on selvitetty, laadimme alustavan ratkaisun ja jaamme tarvittaessa väliaikaiset kiertokeinot ongelman hallitsemiseksi.
265 € KUUKAUDESSA
+98 € / käyttäjä / kuukausi
+35 € / kääntäjä tai katselmoija / kuukausi
Lisäosat
DOX DMS
Dokumenttien hallintajärjestelmä
22 € / käyttäjä / kuukausi
DocRaptor
PrinceXML-pohjainen lisäkasaaja PDF:ille
11 € / kuukausi
Käyttöönotto & koulutus
2150 € kertamaksu
- Ei rajoituksia kielien ja käyttäjien määrään
- Automaattinen käännösten sijoittelu
- Revisiokohtainen työnkierto
- Erilliset sisältöpuut
- Verkkokatselmointi
- Sisällön versioiden hallinta ja vertailu
- Julkaiseminen eri tiedostomuodoissa
- Ulkoasun muokkaus ja hallinta
- Liitetiedostojen hallinta
- Saatavilla tehostettu suojaus
- Saatavilla teidän palvelimellanne
- Saatavilla PDM-/PLM-/ERP-integraatio
- Lisäosia saatavilla
Hinnat Alv 0%